Yksi katsoo kuinka Toinen pakkaa. Laukku on täyteen tungettu vaatteita ja kyyneliä. Mukaan mahtuu myös rutkasti kateutta, surua, vihaa ja sopeutuvaisuutta. Toinen suuttui kun Yksi ei sitä myöntänyt. Ei Toinen kaunaa kanna, ei vain Yksi sitä tiedä. Yksi katsoo muualle murtumatta vaikka asunto on Toisen. Yksi on sisimmissään lempeä jos osaa sen puolen hänestä esiin nostaa. Se tarvitsee töitä, mutta kova työ palkitaan. Yksi pani liian kovin vastaan, ja Toinen murtui ja palasiksi särkyi. Toinen sanoo on tämä väliaikaista ja Yksi niin väittääkin. On Yksi liian ylpeä, se alas vetää Toista. Toinen alkaa olemaan jo epätoivoinen. Murtuu jo kyyneliin eikä kestä Yhtä silmiinkään katsoa. Yksi kieltää asiat toinen toisensa perään. Toinen luovuttaa ja oven perässään kiinni läimäyttää. Toivoo että Yksi perään juoksee ja pysäyttää pyytäen jäämään.

 Ovelta oli matkaa edessä odottelevalle taksille. Toinen lähti loputtoman pitkältä tuntuvalle matkalle itkuisena ja niin vahvana kuin vain kykeni. Ei katsonut taakseen, mutta tiesi Yhden katsovan ikkunasta verhonraosta. Yksi kyyneliä ei uskaltanut purskauttaa. Sen esti kaikin keinoin. Puri huulenkin verille. Olihan hän liian ylpeä sitä myöntääkseen. Liian ylpeä tunnustaakseen tarvitsevansa Toista. 

 Toinen istui hotellin baarissa tuoppi edessään. Teki mieli hukuttaa suru pullon pohjalle, mutta Toinen kamppaili sen kourasta irti useamman vuoden takaperin. Ei halunnut enään retkahtaa. Puhelin Toisen edessä. Sitä se Toinen tuijotteli useamman tunnin. Suru kasvoi ja houkutus tarttua pulloon veti puoleensa kuin magneetti.  Toinen koitti pitää toivoa yllä. Mietti menneitä muistoja ja sitä miten oli Yhden tavannut. Muistot pulpahtelivat mielessä ylimmäisiksi toinen toisensa jälkeen. Toisen poskilla virtasi jälleen kyyneliä yhä vuolaammin kun pettymys tuli sekoittamaan pakkaa. Lasikin hajusi maahan liiankin moniksi palasiksi.

Yksi istui sohvalla kädet sylissään ja Toisen numero puhelimestaan valittuna. Yksi tietää totuuden jonka Toinen halusi hänen myöntävän. Ei vain pystynyt tekemään sitä. Yksi päätti lähteä Toisen perään. Otti auton ja lähti ajamaan. Päätti käydä vaikka kaikki maailman hotellit läpi löytääkseen Toisen. Yhden auto ei halunnut pysyä tiellä ilman talvirenkaita. 

 Toinen oli jo taksissa lähdössä takaisin kotiin antaakseen mahdollisuuden. Tiet olivat liukkaat ja Toinen oli kerännyt rohkeutta päästäkseen pois hotellin baarista kohti kotia. Toinen oli päättänyt tehdä selväksi että ellei Yhden ylpeys hellitä, tämä päätös oli lopullinen. Päivääkään ei ollut kulunut, mutta tämä tilanne oli toistunut Toisen mielestä liiankin usein ja tulisi toistumaankin ellei sille pantaisi päätöstä. Pimeä ilta peitti kaiken alleen. Toinen nojautui taksin ikkunaan. Näki pimeän metsän reunassa valoa ja samassa käski taksi-kuskia pysähtymään tien reunaan. Toinen ryntäsi kolaroineen auton luokse taksi-kuski kintereillään. Toinen koitti huudella että olisiko autossa olijoilla kaikki kunnossa. Toisen vauhti kohti kolari-autoa kiihtyy kun hän kuulee tuttua ähkinää ja pienissä valoissa tunnistaa rekisterikilven. Toinen hädissään yrittää Yhtä autosta ulos saada, vaan tuloksetta. Taksi-kuski soittaa apua ja Toinen lopettaa vetämisen. Yksi ei enään hengitä. Toinen nousee ylös ja pois autolta kävelee hälytys-ajoneuvojen huutaessa yhä lähempänä.